Kuukausi: helmikuu 2018

Raitio 1/2018 on ilmestynyt

Raitiossa 1/2018 mukana: – Kampista Espooseen, missä kerrotaan eteläisen Espoon bussilinjoston vaiheita sekä länsimetron monikymmenvuotista suunnittelua – Väsyneet Variot väistyvät, jossa perehdytään Variotramien taipaleeseen Helsingissä aina hankintapäätöksestä lähtien näihin päiviin – Reijolankadun raitiotien avajaiset, missä valotetaan uudisradan valmistumisen lisäksi myös Pasilan tulevia linjastojärjestelyitä sekä – vakioina Taulut ja Päätepysäkki

Read More Raitio 1/2018 on ilmestynyt

Raitiovaunuliikenne lisääntyy – HKL voi alkaa valmistella lisäkaluston hankintaa

Helsingin kantakaupungin raitiovaunuliikenne lisääntyy ennakoitua enemmän vuoteen 2024 mennessä. HSL:n hallitus valtuutti HKL:n valmistelemaan hankintaa, jolla kasvatetaan raitiovaunuliikenteen kapasiteettia. Helsingin kantakaupungin raitiovaunuliikenne kasvaa ennakoitua voimakkaammin. Pelkästään vuonna 2017 ratikkamatkustajien määrä kasvoi 6,3% edelliseen vuoteen verrattuna. HKL:n arvion mukaan raitioliikenteeseen tarvitaan vuonna 2024 enintään 10 vaunua enemmän kuin aiemmin on arvioitu. HSL:n hallitus antoi tiistaina hyväksyntänsä …

Read More Raitiovaunuliikenne lisääntyy – HKL voi alkaa valmistella lisäkaluston hankintaa